Pehmeyttä, riittämisen tunnetta ja ihmiseksi kasvamista

Pohdintoja Poikien Talon kehittämispäivästä

Useimmiten sosiaalialan työyhteisöjen kehittämispäivissä pohditaan ja viedään eteenpäin onnistumisia mittaavia arvioinnin välineitä, seuraavalle vuodelle asetettavia asiakastyön painopisteitä ja esimerkiksi viestintään liittyviä kehittämistarpeita – monesti varsin käytännönläheisestä näkökulmasta tarkastellen.

Muutoksia täynnä olleen ja koronapandemian kerryttämän epävarmuuden sävyttämän vuoden päättyessä päätimme kääntää eräänä marraskuun perjantaina katseen itseemme tunnetyötä tekevinä sosiaalialan ammattilaisina ja ennen kaikkea omaa kokemushistoriaamme sukupuoli- ja kulttuurisensitiivisen poikatyön kohtaamisissa peilaavina ihmisinä – kehittämisen sijaan kehittymällä, kohtaamalla, dialogin keinoin ja uskollisina työssämme viljeltäville arvoille sekä päättyneen 10-vuotisjuhlavuotemme alkajaisiksi lanseeratulle #tunnekundi-ajatukselle.

Yhteiselle ajalle omistetun päivän aluksi nautitun aamiaisen jälkeisenä tehtävänä oli vastata annettuihin apukysymyksiin kirjoittamalla ja omaa ammatillisuutta pohtimalla. Runsaan tunnin aikana hiljaisuutta säestivät Brian Enon lentokentille ja kuumatkailuun säveltämät ääniraidat. Kirjoittamisen jälkeen soimme toisillemme pidemmätkin puheenvuorot omien pohdintojemme ja itsestämme tehtyjen havaintojen läpi käymiseksi. Jokaisen ajatuksia, vahvuuksia ja tarpeita tulla nähdyksi vahvistettiin kohottavilla kommenttikierroksilla.

Loppuvuoden kiistattomaksi työyhteisön kohokohdaksi osoittautunut perjantai-iltapäivä venyi suunniteltua pidemmäksi eikä kenellekään ollut kiire viikonlopun viettoon.

Mukana olivat Helsingin Poikien Talon Jarkko, Kimmo, Tom ja Vili. Lue pohdintamme alapuolelta.

Mistä pidät omassa työssäsi? Mikä on sinulle tärkeää ja vaalimisen arvoista?

Jarkko:

Tärkeintä työssäni on uudet kohtaamiset ja kävijöiden ainutkertaiset tarinat. Nuorten kautta oppii paljon sellaista uutta, joka muokkaa samalla omaa ajatusmaailmaa ja laajentaa ymmärrystä erilaisista asioista, jotka eivät normaalisti kosketa omaa arkitodellisuutta. Kasvun ja kehityksen tukeminen on myös työn keskiössä ja on hyvin palkitsevaa huomata, että omalla työpanoksella voi parhaimmillaan vaikuttaa myönteisesti nuorten elämään. 

Yksi työn parhaita puolia on myös mainiot työkaverit, joiden kanssa jakaa työhön liittyviä haastekohtia sekä onnistumisia turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä.

Kimmo:

Oman sukupuolen merkityksen pohtiminen on käynnistynyt elämässäni toden teolla vasta työn ja sen yhteydessä käsiteltyjen teemojen avulla. Asiakaskohtaamisissa ja keskusteluissa oppii uutta ja tekee havaintoja myös itsestä ihmisenä. Nuorten kokemukset, kipupisteet ja elämäntilanteet kysymyksineen ovat usein ajattomia, universaaleja ja samoja, joita on itsekin pohtinut omassa nuoruudessa, uskaltamatta tuolloin kysyä ja kertoa. Vertaisuus ja kokemushistoria ovat ehdottomasti voimavaroja sukupuolisensitiivisessä työssä.

Parasta omassa tiimissä on toimiminen samalla aaltopituudella ja horisontaalisesti ilman hierarkioita, asiantuntija-asemia tai norsunluutorneja. Tunnistamme mielestäni tästä huolimatta toistemme vahvuudet ja osaamisalueet – myös persoonat ja luonteenlaadut. Niistä syntyvä keitos näyttäytyy toivottavasti kävijöillemmekin ihmiseltä ihmiselle tarjottavana, aitona ja autenttisena kohtaamisena.

Tom:

Pidän merkityksellisten toimintojen suunnittelemisesta ja toteuttamisesta, tiedon ja osaamisen jakamisesta sekä toimintaan osallistuneiden nuorten voimaantumisesta. Itselleni on tärkeää päästä auttamaan nuoria löytämään vahvuutensa, oman “äänensä” ja myös tukea heitä näiden taitojen näyttämisessä muillekin. Pidän yhdenvertaisuudesta, ja ajatuksesta, että ryhmätoiminnassa rakennetaan yhteisöä yhdessä tekemällä ja toisiltamme oppimalla. Ei tarvitse tehdä isosti ja suorittamalla, vaan siten, että nuorten tekemisellä on heille itselleen merkitystä.

Vili:

Yhteisöllisestä työotteesta, vapaudesta suunnitella ja toteuttaa työtä omia vahvuuksia hyödyntäen, ja siitä, että siihen saa tarvittaessa tukea. Siitä, että voi konkreettisesti tehdä jotain hyvää ja vahvistavaa poikien ja nuorten miesten tueksi.

Missä olet erityisen hyvä omasta mielestäsi?

Kimmo:

Pidän pienten havaintojen tekemisestä ja yksityiskohdista, eri näkökulmien ja todennäköisyyksien punnitsemisesta ja perustelemisesta. Nämä piirteet säteilevät asiakaskohtaamisten lisäksi myös tiimimme sisäisiin pohdintoihin. Uskon, että loputon fundeeraaminen tuntuu taatusti työkavereistakin tuskastuttavalta.

Tavallaan pidän myös kiireen tunteesta ja asioiden järjestämisen runsaudesta – elämässä täytyy olla aina jotain eteenpäin vietävää ja uutta odottamassa luomistaan. Mielestäni uskallan kysyä ihmisiltä herkistäkin asioista ja ottaa epäkohtia puheeksi. Haluaisin tosin oppia olemaan enemmän kiinnostunut ihmisistä, heidän elämistään ja osoittamaan tietämättömyyteni esittämällä enemmän kysymyksiä.

Jarkko:

Minulta löytyy herkkyyttä huomioida kaikki tasapuolisesti, ja pyrin siihen, että kävijöillä olisi mahdollisimman hyvä olla astuessaan Poikien Talolle. Olen mielestäni hyvä kuuntelija ja aidosti kiinnostunut ihmisten elämäntarinoista ja haastekohdista. Työkaverina pyrin omalla toiminnallani vaikuttamaan siihen, että ihmisillä olisi helppo keskustella asiasta kuin asiasta ja kaikilla olisi turvallista olla työpaikalla omana itsenään. 

Vili:

Olen mielestäni hyvä tunnelmanluoja, keskustelun herättäjä ja eri tunteita huomioon ottava, mutta ennen kaikkea tiimipelaaja. Pidän erityisesti pienten ryhmien ohjaamisesta ja tiettyyn tavoitteeseen pyrkimisessä niiden aikana. Pidän erilaisten ihmisten kohtaamisesta, ja olen myös utelias kuuntelemaan ja oppimaan toisilta.

Tom:

En osaa sanoa, olenko tässä erityisen hyvä vai olenko vain kiinnostunut näistä teemoista omassa elämässäni, mutta osaan hyödyntää erilaisia low-tech-menetelmiä luovassa työssä ja herätellä varhaisia taiteen tekemisen tekniikoita henkiin. Toivon, että voin omalla esimerkilläni innostaa nuoria hidastamaan vauhtia tämän ajan hektisyydessä ja “nyt tai ei koskaan”-ilmapiirissä. Kannustan kokeilemaan niiden sijaan jotain hidasta ja ei-niin-teknologista, pikemminkin käytännönläheistä ja omilla käsillä toteuttavaa lähestymistapaa. Näin oppii kehittämään luovaa ajattelua ja tekemään merkityksellisiä asioita, joissa on oltava tilaa tauolle ja kupilliselle kahvia.

Millaisissa asioissa haluaisit kokea enemmän tunnustusta ja että osaamistasi tunnistettaisiin paremmin?

Vili:

En tiedä, haluanko itse enemmän tunnustusta missään erityisesti, mutta toivoisin, että Poikien Talolla tehtävä työ saisi enemmän arvostusta. Haluaisin myös, että luokissa tehtäisiin runsaammin tunnetaitotyötä. Toisaalta olisi kiva kehittyä ”asiantuntijaksi”, ja että mielipidettäni kysyttäisiin ulkopuolelta vaikkapa hyvän ryhmäprosessin luomisessa. Jos saisin jossain vaiheessa vuoden nuorisotyöntekijäpalkinnon, olisi se ihan riittävä tunnustus – ツ.

Tom:

Toivon, että luovat menetelmät saisivat enemmän arvostusta, ja nähtäisiin laajemmin, kuinka niiden kautta voidaan tukea nuorten hyvinvointia. Kaipaisin ehkä enemmän yhteistyötä Loisto setlementin eri yksikköjen välillä, sillä uskon, että näin saisimme yhdistettyä yksikköjen tietotaitoa ja rikastettua toimintaa. Työn hedelmistä iloitseminen yhdessä toisten kanssa on minulle suuri palkinto.

Kimmo:

Luontaisempaa kuin olla työn vuoksi edustamassa tai esillä, on olla vaikuttamassa taustalla, takana ja keskellä, mahdollistamassa asioiden tapahtumista ja toteutumista. Välittömän tunnustuksen saaminen ei ole välttämätöntä, ja kiitoksen ottaminen vastaan – tai oikeastaan sen hyväksyminen aitona ja vilpittömänä eleenä – tuntuu välillä vaikealta. Paras kiitos on pitkäkestoinen sanaton luottamus siihen, että yhteisistä onnistumisistamme pidetään huolta. Kaipaisin omaan työhöni kuitenkin aavistuksen lisää ilmaa teemojen reflektoimiseksi ja kiireettömään tutkimiseen. Se lisäisi ymmärrystä kohtaamiemme nuorten elämästä, kulttuureista, marginaaleista ja muista ajan ilmiöistä.

Missä haluaisit kehittyä?

Jarkko:

Haluaisin olla varmempi oman ammatillisuuden suhteen ja stressata vähemmän seikoista, joihin en itse pysty vaikuttamaan. Ymmärrän toki, että tämä vaatii aikaa sekä enemmän kokemusta alalla toimimisesta ja että itsevarmuus kasvaa vuosien saatossa. Haluaisin myös kehittyä sukupuoli- ja kulttuurisensitiivisenä työntekijänä ja ymmärtää entistä syvemmin siihen liittyviä erityispiirteitä.

Kimmo:

Ihmismielen tuntemuksessa ja tulevaisuuden haaveena terapiatyössä. Koen, että oma roolini auttajana perustuu joiltain osin intuitioon, ja toivoisin työvälineisiini kuuluvan enemmän sisäistettyä taustateoriaa. Huomaan potevani ajoittain eräänlaista huijarisyndroomaa, etenkin kun on tekemisissä ammattilaisten kanssa, jotka hallitsevat oman alansa läpikotaisin. Välillä tuntuu, että oma asiantuntijuus on kokoelma erilaisia tiedonrippeitä, joita viestitään harjaantuneilla puhetavoilla ja korulauseilla. Tällä tavoin voi toki värittää välitettävää viestiä, mutta haluaisin kehittyä erityisesti asiaosaamisessa: jotta pystyisi ilmaisemaan asioita loogisemmin kokonaisuuksina. Haluaisin lisäksi oppia olemaan enemmän ”tavoitettavissa”.

Vili:

Haluaisin kehittyä työn ja ajan organisoimisessa, saada työkalupakkiini lisää osaamista ja taitoa toteuttaa erilaisia harjoitteita ja tehtäviä, jotta tunteista puhuminen olisi helpompaa pojille.

Tom:

Tällä hetkellä ajattelen, että alue, jota minun pitäisi harjoitella, on työprosessini pukeminen sanoiksi: tehdä siitä näkyvää ja luettavaa myös muille sekä dokumentoida tehtyä työtä, jotta sen tulokset eivät jäisi pienen piirin salaisuuksiksi ja katoaisi ajan myötä hiljaisena tietona.

Millaiset asiakastyöstä nousevat kokemukset ja kohtaamiset liikuttavat sinua?

Kimmo:

Herkimpiin kokemuksiin lukeutuvat sellaiset tilanteet, joissa nuorella ei ole mahdollisuutta jäädä maahan oleskeluluvan puuttuessa. Ajatus siitä, ettei toista ihmistä kenties tapaa enää koskaan. Toisella tunnetaajuudella resonoivia kokemuksia ovat nuorten etenemiset, joissa itsellä on ollut jollain tavalla aktiivinen rooli, vaikka vaikeuksista ja epävarmuuksista ylipääseminen onkin ollut lopulta nuoren omaa ansiota. Liikuttavimpia kokemuksia omalta työuralta on kuitenkin vilpitön auttamisen halu tai jotain projektia suurempi merkitys, jota osapuolet eivät havaitse juuri siinä hetkessä, mutta jonka arvo paljastuu ajan kuluessa.

Jarkko:

Minua liikuttavat kävijöiden haasteelliset elämäntilanteet sekä taustat, mutta samalla myös se, millaisia voimavaroja ihmisistä löytyy ja miten asiat useasti kehittyvät myönteiseen suuntaan. Elämä on yhtä aaltoliikettä, mutta asioilla on yleensä tapana järjestyä. 

On myös upeaa huomata nuorten kehittyminen ja itsevarmuuden kasvu, joka tulee useasti esille yhteisötoiminnan ryhmien sisällä. Ennen niin hiljainen ja vetäytyvä nuori voi viikkojen saatossa uskaltautua näyttämään omia epävarmuuksiaan ja tutustua toisiin aivan erilaisella varmuudella. 

Tom:

Havainto siitä, kuinka osallistuja on kasvanut ihmisenä ja itseluottamuksensa osalta. Aina silloin tällöin ryhmätoiminnassa on erityisen taianomainen tunnelma. Sitä ei tapahdu liian usein, mutta kun se tapahtuu, se saa minut ymmärtämään, ettei työ ole loppujen lopuksi aivan turhaa. Nämä maagiset hetket liittyvät yleensä yhteisöllisyyden tunteeseen, nauruun ja rentoutumiseen – molemminpuoliseen ymmärrykseen toistemme merkityksestä. Liikuttavaa on myös, kun joku nuorista kirjoittaa kiitoskirjeen tai lähettää viestin, jossa kerrotaan, kuinka tärkeää toiminta on ollut hänelle.

Vili:

Ryhmien ja yksilöasiakkaiden vahvistuminen, voimaantuminen ja parempivointisuus. Ne pienet hetket ja sanat, jotka arkisissa tilanteissa asiakkailta tulevat, ja tapahtumat, joita heille on sattunut, esimerkiksi uuden ystävän saaminen, keskustelu isän kanssa, koulupaikka tai uusi harrastus.

Mitä olet oppinut tai ymmärtänyt itsestäsi ihmisenä ja tiettyyn sukupuoleen identifioituvana työntekijänä näiden kokemusten ja kohtaamisten avulla?

Jarkko:

Olen ymmärtänyt selvemmin, millä tavalla sukupuolistereotypiat ja tietynlaiset mieheyteen liittyvät odotukset ovat vaikuttaneet myös omaan elämän kulkuun, persoonan kehittymiseen ja erilaisiin valintoihin. Huomaan myös aika ajoin itse kompastuvani tiettyihin kalkkeutuneisiin ajatusmalleihin, jolloin on hyvä pysähtyä ja päivittää omia näkökantoja.

Kohtaamiset ovat kirkastaneet ymmärrystä siitä, miten haastavaa pojilla ja miehillä on vieläkin puhua mielenterveyden haasteista ja miten useasti tähän kulttuuriin liittyy tietty vahvuuden ja pärjäävyyden ihannointi. Miten harmillisen useasti nuoret joutuvat esimerkiksi koulukiusatuksi ja millaisia haavoja nämä kokemukset jättävät pitkiksikin ajoiksi. Nuoret ovat myös opettaneet hyväksymään omaa vajavaisuutta ja sitä, että meillä kaikilla on omat kipukohtamme ja haasteemme erilaisista elämänpoluista huolimatta.

Kimmo:

Ainakin sen, ettei ammattilais- ja siviiliminuuksia ja -persoonia pysty täysin erottamaan. Oma henkilöhistoria poikakulttuuria koskevine kasvukokemuksineen on suuressa osassa omaa ammatillisuutta ja tunnetyöskentelyn taitoa. Miesoletettuna henkilönä on vaikeaa sanoa, mikä omassa tekemisessä ja olemisessa näyttäytyy ulkopuolelle maskuliinisena tai miehelle ominaisena, sillä itsellä ei ole lopulta identiteetin osalta kosketuspintaa muuhun kuin ihmisyyteen ja valintojen tekemiseen siltä pohjalta, mikä vaikuttaa mielenkiintoiselta ja kokeilemisen arvoiselta – elämiseltä.

Yhteiskunnan sukupuolittuneet rakenteet näyttäytyvät selkeämmin tässä iässä ja työn välityksellä – sellaisetkin, jotka ovat olleet olemassa ennen meidän aikaamme. Toivoisin, että omassa nuoruudessani olisi ollut samankaltaista ymmärrystä ja keskustelua pojista ja miehistä. Todennäköisesti löytäisin itseni henkisesti samasta paikasta, vaikka historiaa kirjoitettaisiinkin uusiksi.

Vili:

Olin tehnyt nuorisotyötä muutaman vuoden, kun eräs arvostamani työntekijä sanoi yhteisessä keskustelussamme: ”Vili on hemmetin hyvä ohjaaja, mutta jos tällä leirillä olisi neljä Viliä ohjaamassa, ei siitä tulisi yhtikäs mitään”. Olen oppinut sen, että jokaisella meistä on omat vahvuutensa, ja ettei jokaista hyvän ohjaajan määrittelevää laatikkoa voi samanaikaisesti välttämättä täyttää. Sen takia on hyvä, että on erilaisia persoonia ja työntekijöitä. Yhteistyössä on voimaa.

Tom:

Työssäni on kirkastunut ajatus siitä, että haavoittuvaisuus ei ole missään nimessä pysyvä olotila. Pienenä poikana leikkiessäni ja sarjakuvien lukiessani maailma oli varsin kaksijakoinen: pahis ja hyvis, sankari ja tavis, voittaja ja luuseri. Nyt aikuisena pystyn ymmärtämään, että maailmaa ei ole niin mustavalkoinen, ja että olemme paljon monimuotoisempia. Sillä, miten katson omaa elämäntilannettani ja kuinka määritän itseni – olenko uhri vai selviytyjä – on iso merkitys.

Millä tavoin tämä oppiminen ja lisääntynyt ymmärrys itsestäsi ja ihmisyydestä näkyy muussa elämässäsi ja ihmissuhteissasi?

Vili:

Mies- ja poikatyö on opettanut minulle pehmeyttä ja riittämisen tunnetta. Myös arvostusta ja kunnioitusta omaa itseäni, muita ja erilaisuutta kohtaan. Ehkä suurimpana havaintona on oppinut sen, että sillä mitä sanot, voi olla erittäin suuri merkitys toiselle, vaikka se olisi itsellesi pieni tai merkityksetön asia. Hauskuus ja huumorintaju ovat minulle luontaisia tapoja kertoa fiiliksistäni ja tunteista, mutta olen joskus saattanut sillä satuttaa niillä toisia. Tähän päivään tullessa olen oppinut pohtimaan sanojen merkityksiä paremmin.

Tom:

Tavassa, jolla kasvatan lapsiani – oivalluksesta, että minulla on vanhempana velvollisuus opettaa ihmisten hyväksymisen tärkeyttä sellaisina kuin he ovat ja auttaa heitä kasvamaan avarakatseisiksi ihmisiksi.

Kimmo:

Luulen, että elämäni tärkeimmät eväät ovat peräisin varhaisesta lapsuudesta, kasvattajien antamasta esimerkistä, opettajilta, naisvaltaisessa perheessä kasvamisesta ja kotoa saadusta luottamuksesta asioiden järjestymistä kohtaan. Ymmärrys sukupuoliroolien ja ihmisyyden moninaisuudesta perustuu nimettyjä sukupuolia laajemmin ihmisistä oppimiseen. Vähemmistökysymykset ja sorrettujen ihmisten asemaa koskeva pohtiminen ovat kuitenkin asioita, joille myös minun täytyy omistaa aikaani, ajatuksia ja empatiaa.         

Jarkko:

Olen oppinut armollisuutta ja hyväksyntää itseäni sekä muita kohtaan. Samalla kiitollisuus elämän peruselementeistä on kasvanut, ja asioita ei ota samalla tavalla itsestäänselvyytenä. Omaa mieheyttä katsoo myös jollain tavalla lempeämmin, kun ymmärtää, että on lukemattomia erilaisia tapoja ilmaista omaa sukupuolta ja että kahlitsevia normeja on mahdollista rikkoa.

.

Poikien Talo
Hämeentie 13 A | 3. kerros
Helsinki 

poikientalo@poikientalo.fi
040 775 1549

www.poikientalo.fi