Elokuun ensimmäisen viikon aikataulut

Elokuu saapuu ja kauniiden kesäiltojen lisäksi vielä ensi viikolla pääsee myös nauttimaan Poikien Talon kesäohjelmasta. Tämän jälkeen avoimet toimintomme hiljenevät hetkeksi, ennen kuin syyskauden toiminta käynnistyy elokuun lopussa. Työntekijöistämme paikalla ovat Kalle sekä lomilta palaavat Kimmo ja Johan.

 

Tiistaina 1.8. klo 12-16 Kesäretki Helsingin kaupunginmuseoon

 

Kaupunginmuseossa on esillä Helsexinki-näyttely, joka perustuu kaupunkilaisten omakohtaisiin kokemuksiin seksuaalisuudesta, sukupuolesta ja seksistä – ja vapaudesta valita, miten niitä toteuttaa. Vapaus olla oma itsensä ei ole itsestäänselvyys. Valtavirrasta erottuvaan lyödään herkästi leima, joka peittää ihmisen ja hänen persoonallisuutensa. Lisäksi monenlaiset asenteisiin, lakeihin ja toimintatapoihin liittyvät asiat rajoittavat tasa-arvoa ja arkea. Näyttelyyn tutustumisen jälkeen käydään kahvilla ja jätskillä keskustelemassa, mitä fiiliksiä näyttely herätti.

 

Ilmoittautumiset kalle.laantera@poikientalo.fi tai 050-5824433

 

Torstaina 3.8. klo 12-16 Kesähengailua

 

Torstaina on Poikien Talolla vapaamuotoisempaa yhdessä olemista ja mielekästä tekemistä turvallisessa seurassa. Hyvällä säällä lähdemme mustikkamaalle viettämään aikaa kesäpelien ja yhdessäolon merkeissä. Sadesäällä olemme talolla. Tapaamme talolla klo 12. Ilmoittautumiset ja infoa poikientalo@poikientalo.fi

 

Aamuhölkkä perjantaina 4.8. klo 9

 

Mikä olisi parempi tapa aloittaa kesäaamut perjantaisin kuin tulla Poikien Talolle klo 9, lähteä yhdessä kevyelle lenkille kävellen tai juosten ja nauttia päälle aamupuurot sekä kaffet ja teet. Tämän jälkeen päivä jatkuu mieli ja keho virkistyneenä. Aamuhölkkä on avoin kaikille!